Meille töihin
Onko sinun mielestäsi siivoamien siistiä hommaa? Meidän mielestämme se on. Meille IntoCleanille onkin kerääntynyt huippu porukka, joka tekee töitä pareittain ja viihtyy muutenkin yhdessä!
Millaisissa kohteissa me työskentelemme?
Asiakkaamme ovat mukavaa porukkaa ja pitkäaikaisimmat asiakassuhteemme ovatkin jopa viiden vuoden takaa. Tämä taitaa olla merkki siitä, että olelmme molemmin puolin olleet tyytyväisiä kumppanuuteen! Pääsääntöisesti meillä on kahden tyyppisiä kohteita. Me teemme ylläpitosiivousta, joka on säännöllistä sekä keikkasiivousta erilaisten urakoiden yhteydessä. On kiva mennä töihin, kun tutut henkilöt moikkaavat tavatessamme.
Henkilökunta – kivaa porukkaa, joka saa aikaiseksi yhdessä!
Asiakkaamme sijaitsevat eri puolilla kaupunkia. Tätä varten meillä on käytössä autot, joilla työparit siirtyvät paikasta toiseen. Ruokatuntimme on tunnin mittainen siksi, että jokaisella on päivittäin aikaa kunnon taukoon. Lounastamme useimmiten yhdessä IntoCleanin taukotiloissa – samalla näemme toisiamme ja meillä on mahdollisuus vaihtaa kuulumiset. Viihdymme hyvin yhdessä, ja se näkyy konkreettisesti siinä, että henkilökuntamme vaihtuvuus on pientä.
Tavoitteena hyvä arki
Tavoitteenamme on, että kaikilla on mahdollisuus tehdä työnsä hyvin. Tätä varten pidämme huolen järkevistä työaikatauluista ja koko työympäristöstä. Meille on kunnia-asia, että työvälineet ovat nykyaikaisia, ehjiä ja puhtaina odottamassa seuraavaa työpäivää. Työvälineistä pidetäänkin meillä hyvä huoli – jokainen meistä haluaa itse pitää huolen ja vastuun siitä, että seuraava työpäivä voi alkaa helposti ja suunnitelmien mukaisesti.
Selkeät työajat ja palkka sopimuksen mukaan
Tarjoamme työntekijöillemme työehtosopimuksen mukaisen palkan, joka maksetaan täsmällisesti palkkapäivänä. Ylitöistä sovimme ja maksamme aina erikseen. Jotta kaikki pystyvät suunnittelemaan oman vapaa-aikansa haluamallaan tavalla, pidämme normaaliarjessa kiinni sovituista työajoista. Keikka- ja urakkatöiden osalta työajat määräytyvät tapauskohtaisesti, ja siksi näihin töihin keskittyneet henkilöt ovatkin niitä, joilla on halua ja mahdollisuus tehdä epäsäännöllisempää työtä. Joustamme työajoissa, jos se on mahdollista.
Viihtyisitkö sinä meillä?
Jokaisella työntekijällämme on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi hänen oma arkensa muodostuu. Jos pidät itsenäisestä työstä, mutta viihdyt myös porukassa, saatat olla juuri sellainen henkilö, joka viihtyisi meillä!
Me perehdytämme kaikki työntekijämme huolellisesti niin, että tekemiseen tulee varma tunne. Annamme työntekijöillemme liikkumatilaa ja vastuuta, mutta emme jätä yksin! Jos arvostat omaa osaamistasi, mukavan työyhteisön tukea ja luotettavaa työnantajaa, siirry tutustumaan tarkempiin työtehtävien kuvauksiin täällä! Jos olet jo nyt vakuuttunut siitä, että haluat meille töihin, siirry tutkimaan avoimia työpaikkojamme täällä.